Toista ihmistä ei voi muuttaa. vain itseään ja tapojaan. Mitäs jos toisen tavat ovat huonoja. Jos niiden kanssa ei voi elää. Jos suhteessa tulee rakastetuksi vain ollessaan hyvällä tuulella. Jos sanoihin ei voi luottaa.

En pysty. En vain pysty. Vaikka olisi niin paljon hyvääkin.

Missä vaiheessa oltiin jo liian pitkällä toisistamme. Mitä olisi voinut tehdä toisin.

Mitä tein taas väärin. Olenko kykenemätön suhteeseen. Jos minulle ei olekkaan sopivaa ihmistä. Miten jaksan taas muuttaa ja aloittaa alusta. Miten pysyisin itsessäni vahvana, etten enää sortuisi toimimattomaan suhteeseen.

Sanat hukkuneet tyhjyyteen sisälläni. Minä pärjään. Tottakai. Hetki menee toipuessa ja palasia keräillessä. Osaan silti nauttia. Pienistä kauniista hetkistä. Hymyilen surun kyyneleet silmissä.

Saduilla on loppunsa. Niin myöskin minun tarinalla. Minun piti olla menossa kaukomatkalaisen luo kylään viikonlopuksi. Piti. Matka peruuntui viimehetkillä. Tapasin elämäni miehen.

Miten onnen voi vangita sanoiksi? Kun kaikki rakkauslaulut koskettaakin omaa elämää, toistaa mielessään aikojen alusta tuttuja fraaseja toisen hymy mielessä ja virnistelee onnellisena. Onni löytyi niin läheltä, että melkein kävelin vahingossa ohi. Lyhyessä ajassa tapahtunut niin paljon, ettei edes meinaa itse uskoa. Haluaisi huutaa onnensa kaikille ja samalla vaientaa ääntä päässään, voiko näin hyvin oikeasti olla?

Kannattiko sitten kuitenkin olla tyytymättä tilanteisiin ja ihmisiin joita ei saanut sitä mitä halusi? Kenelle ei voinut antaa kaikkea mitä on annettavaa. Odottaa ja katsella kulman taa, onko minua varten täydellinen ihminen?

Hyvin paljon olen kokenut, mikään ei valmistanut minua siihen, että tällaista voisi olla. Hellyyttä, himoa, hauskuutta, keskustelua, luottamusta, nautintoa, kiihkoa, turvallisuutta. Kuin olisi löytänyt kotiin jonne on ikänsä kaivannut.

Ensimmäistä kertaa elämässäni koen olevani tällaiseen valmis. En tarvitse toista ihmistä pakonomaisesti, haluan kyllä, jakamaan elämääni, etsimään nautinnon rajoa.

Minulle tämä ei ole tarinan loppu vaan elämäni alku.

P.S. Miehet, g-piste on olemassa, opetelkaa käyttämään sitä. Nainen voi ejakuloida lauetessaan, jopa useamman kerran illan aikana. Seksi on hauska ihana pään sekoittava villi ja pelottava, kaikkea samaan aikaan. Oikean ihmisen kanssa.

 

 

Oi kun on kevyt olla! Vuosien harjoittelu kiinnittää enemmin huomiota hyviin asioihin ja pyrkiä positiivisuuteen alkaa tuottaa huomattavaa tulosta. Tosin hymyilyn helppouteen voi vaikuttaa myös nautinnollinen tapaaminen miehen kanssa. Sain olla kuin lapsi karkkikaupassa ja valita sen kenet vain halusin. Kuulostaa hurjalta ja on melkein totta. Paikalla oli paljon miehiä ja moni ilmaisi kiinnostuksensa. Yksi oli joka miuta mielytti.

Hetki läheisyyttä, hellyyttä ja ihanaa seksiä. Ihmisen kanssa jota en ehkä enää ikinä edes näe. Olen onnellinen kun sain sen kokea. Siksi mukaani pyysinkin, en halua seurustella, mutta kaipasin läheisyyttä. Toispaikkakuntalaisen. Jos hän asuisi lähempänä, en malttaisi olla toivomatta lisää.

Onko muuttolaatikoiden keskellä elämää? Uusi koti, uusi elämä. Henkisesti kevyt ja hyvä olo. Hiukan rasittaa kesken oleva koti, mutta kyllä kaikki vielä järjestyy ja kaikelle löytyy paikkansa. Näin haluan uskoa.

Hetken olin jo suhteessakin. Horjahdin vanhan heilan kainaloon ja hetken näytti tosi hyvältä. Hieman harmitti, etten ehtinyt nauttimaan yksinolosta ennen uutta alkua. No, eihän sitä kauan kestänyt. Olen itse tietoisesti yrittänyt opetella elämään ja ajattelemaan positiivisesti. Siihen on mennyt aikaa ja matka on yhä kesken. Vanha heila ei ole vielä ihan niin pitkällä muutoksessaan ja melkein hukutti miutkin negatiivisuuden tummiin syövereihin. Jatkamme ystävinä. Pystyn auttamaan toisiamme puolin ja toisin monissa asioissa, mutta tarvitsen hieman välimatkaa ja vapautta. Äitini mielestä minulla on liian suuret vaatimukset ja minun pitäisi hieman ajatella mitä teen, etten löytäisi itseäni samasta tilanteesta missä hän on. Eli katkera, ihmisiin pettynyt, kaikkea mahdollista pelkäävä, yksin oleva, elämässään luovuttanut. Sanoin meidän kuitenkin olevan hyvin erilaisia. Enempää en sanonut, koska äidillä on tapana suuttua helposti ja olen opetellut olemaan ennemmin hiljaa.

En näe tällä hetkellä mitään syytä, miksi minun pitäisi jäädä mihinkään suhteeseen, missä minulla ei ole hyvä olla. En oikeasti pelkää enää yksin olemista ja voin nauttia elämästäni vaikka en seurustele. Jaksan uskoa ihmisiin ja uskallan hypätä (uusiin tilanteisiin) jos on tarvis.

Olen tänä syksynä saanut käsittämättömän paljon kehuja ulkonäöstäni. Kyllä, minulla on tissit, hymyilen paljon ja vyötärö kapeampi takapuolta. Silti haluaisin uskoa, että sisäinen hyvä oloni jollain muotoa näkyy myös ulospäin ja siksi ihmiset mainitsee asiasta. Itsellä on vielä hieman työstämistä korvien välissä. Takerrun väärissä paikoissa oleviin muhkuroihin ja makkaroihin. Olen tehnyt elämäntapamuutoksia ja ehkä kuitenkin näen tällä hetkellä sen mitä vielä pitäisi oman kunnon eteen tehdä, enkä sitä mitä on jo tapahtunut. Sain ihailijoita jopa kuntosalini pikkujouluissa mikä oli todella hämmentävää! Tulin silti yksin kotiin. En oikeasti tarvitse, enkä halua ketään tällä hetkellä. Silti, on itsetunnolle silkkaa hunajaa kokea olevansa haluttu.

Hetken kestäneestä suhteesta on tällä hetkellä palkintona antibioottikuuri. Vulvovaginiitti eli emätintulehdus. Omista baakteereista pahikset tällä hetkellä voitolla. Onneksi ei mitään pahempaa.

Päivät kotona vähenee. Tulevaisuus tuntuu jotenkin kummalliselta, vaikeaa ajatella miten paljon elämäni muuttuu. Pakkasin kirjoja ja löysin vanhan runokirjani, jestas miten rikki mie olen elämäni ollut! Helpoin selitys on, että isäni oli juoppo ja äiti yritti selvitä lapsien kanssa kotona. Siinä ei oikein rakkautta oppinut tuntemaan. Äidin voimat meni siihen, että mietti mistä saisi rahat laskuihin ja miten saisi ostettua ruokaa. Juopolta taas ei voi odottaa muuta kuin tyhjiä lupauksia. Kumpikin vanhemmista syytti miuta, iskä sanoi, et olen samanlainen kuin äiti, kun en en hyväksynyt hänen toista naistaan (ennen eroa). Äiti taas syyllisti koska kuitenkin aina halusin uskoa ja antaa isälle mahdollisuuden. Halusin uskoa olevani kuitenkin tärkeä. En ollu.

Etsin aina ihmistä joka olisi rakastanut miut ehjäksi. En kestänyt olla yksin. Menin sitten suuren sydäntä kivistävän rakkauteni kanssa naimisiin. Taas yksi alkoholisti elämässäni. Lyhyestä ja kipeästä liitosta alkoi miun kymmeniä vuosia kestänyt toipuminen. Tajusin, että miun täytyy antaa isälle anteeksi, muuten en ikinä pysty saamaan tervettä suhdetta. Näiden vuosien aikana olen edistynyt paljon. En olisi uskonut, mutta isälle anteeksi antaminen oli tän pitkän tien helpoin osuus. Vaikka siihen menikin lähes kymmenen vuotta, sain katkeruuden pois sisältäni. Vaikeinta tuntuukin olevan kuinka pääsisin samaan tilaan äitini ja minua satuttaneen sukulaisen kanssa. Itsensä hyväkysminen on osa tätä matkaa.

En enää etsi ketään rakastamaan minua ehjäksi. Minulla on paljon rakkautta jaettavaksi, elämässä on paljon nautittavia asioita. Niitä haluaisin jakaa rakkaan ihmisen kanssa.